Istutus ja sen ajankohta

Istutus ja sen ajankohta

Jos sinulla on jo ensimmäisenä vuonna lisäysmate-riaalina oikein kuivattua kamaa niin olet onnekas. Ja jos vielä osaat laittaa sen maahan oikeaan aikaan on menestyksesi taattu. Suomessa on totuttu hokemaan "istutus maahan kun se on riittävän kylmää ja juuri ennen lumentuloa". Käytäntö on ollut monellakin tavalla väärä ja kasvin luontaisen käyttäytymisen vastainen. Jos istutus tehdään oikein valmisteltuun paikkaan ei ole varaa homehtumisesta. Oikein kuivatettu kynsi tekee juuret kasvupaikassaan jo lokakuussa ja vaipuu sitten odottaman kevättä. Tietenkin Turbaanien kasvuryhmän lajikkeet ovat aina vähän eri mieltä. Jos talven tulo viivästyy niin ne lähtevät versomaan jo joulukuulla. Jokaisen kasvattajan tulisi ymmärtää mitä aromoodin jäljittely tarkoittaa ja miten se on valkosipulin kasvulle jotain hyvin olennaista.

Istutustaajuus ja syvyys herättää aina keskustelua. Kasvi vaatii paljon valoa. Eteläisimmässä Suomessa kohopenkissä voi ihan hyvin olla neljä kasvia rivissä ja rivien väli on löysän vaaksan mittainen tai kahden kämmenenvälin mittainen. Näin 70 senttiä leveään kohopenkkiin mahtuu riviin neljä kynttä ja penkkimetrille yhteensä 20 kynttä.

Viljelyalan tarvetta ja penkkien järjestelyä voi hahmottaa aarin kokoisen alan vaatimuksesta. Yhden aarin alalla voi kasvattaa 1400 kasvia ja tavoitella siltä 100 kilon satoa jos tähtäimessä on 70 grammaiset raapit. Tällöin tarvitaan seitsemän 65 sentin levyistä penkkiä. Penkkien väliin on syytä jättää 60 senttiä leveä käytävä. Yksi noista käytävistä voi tässä mallissa olla metrin levyinen isompi huoltokäytävä.

Käsin tehty istutus on ainoa kestävä vaihtoehto orgaanisessa viljelyssä. Kynsi istutetaan kanta alaspäin noin neljän sentin syvyyteen. Kasvuryhmäkohtaisia poikkeuksia ovat tosin artiset ja silveriinit jotka on syytä istuttaa hieman syvemmälle. Huolella valmisteltuun penkkiin pystyy harjaantunut kasvattaja istuttamaan tunnissa 900 kynttä. Kahden henkilön työpari selviää yhdessä päivässä 12 000 kynnen urakasta.

Johan katsoit mitä AROMOODI tarkoittaa!