Kevätlannoitus
Kevätlannoitus
Keväällä kasvattaja kantaa huolta varsinkin typensaannista. Orgaaniseen viljelyyn voi joidenkin mielestä sopia lisätypen antaminen teollisen urean muodossa. Lisätypen teollinen tuottaminen, Haber-Bosch menetelmä, ei ole ympäristöystävällisin menetelmä, mutta onko lietelannan käyttö sen eettisempi? Lisätyppi on tarpeeton jos kasvatuspaikka on voitu valmistella orgaanisesti usean vuoden aikana. Jotkut vannovat nokkoskäytteen nimeen ja jotkut antavan liotettua kananlantaa ja merilevää. Monet vannovat viherlannoitteen eli lähinnä ruohosilpun nimeen. Pelto opettaa kasvattajaa, kuten Ron L. Engeland jo aikoinaan sanoi. Jokainen saa viime kädessä luoda oman kasvatusmenetelmänsä. Pääsääntöisesti eri kasvattajien menetelmät muistuttavat kuitenkin toisiaan.