Maan valmistelu ja lannoitus

Maan valmistelu ja lannoitus

Maan tulee olla riittävän syvään muokattua ja ilmavaa. Monelle kokeneellekin kasvattajalle on ollut yllätys se, että valkosipuli tekee valtaisat juuret jotka ulottuvat lajikkeista riippuen jopa 60 sentin syvyyteen ja vaakatasossa puoleen metriin. Allium-suvun kasveille, siis sipuleille, on ominaista heikko kyky ottaa ravinteita maasta. Niinpä ne tarvitsevat paljon juurimassaa. Aloittelevan kasvattajan ei kannattaisi stressata maan suhteen sillä kasvupaikan kuin kasvupaikan voi valmistella kuntoon varsin helposti ja pienellä vaivalla jos liikutaan alle sadan kynnen aloituksessa.

Tavallinen puutarhamaa ei vaadi paljon vaivaa ensimmäisenä vuonna, mutta savimaa toki enemmän. Valkosipuli on humussyöppö joten kompostimultaa tarvitaan aina. Hyvässä puutarhamaassa ei koskaan voi olla "liikaa" hiekkaa. Hyötyeläinten kompostoitu lanta on hyvää maanparannusainetta. Kananlantaa ja merilevää sisältävä luonnonlannoite on osoittautunut monella kasvattajalla hyväksi ratkaisuksi. Valkosipulille, kuten muillekin allium-kasveille, sopivaa terästettä on puuntuhka.

Moni kasvattaja sortuu tietämättään ylilannoittamiseen. Jos kasvatuspaikkaan laitetaan liikaa (luonnonmukaistakin) lannoitetta, se voi väkevöityä liikaa. Tässä yhteydessä puhutaan liian rikasteisesta maavedestä. Allium-kasvien juuret menevät helposti tukkoon ja kasvi kokee stressiä. Kasvi löytää yllättävän helposti ravinteita vaatimattomaltakin näyttävässä kasvupaikassa.

Maan ph-arvon tulisi olla jonkin verran alle 7.0. Pienellä palstalla ei välttämättä kannata tehdä viljavuusanalyysiä. Alkuun päästään "normaalin puutarhamaan-periaattella. Jos pitää huolen että viljelypaikan maannos sisältää riittävästi typpeä, fosforia ja kaliumia niin alkuun päästää aivan varmasti. Jos ongelmia ilmenee niin apua voi kysyä joltain kokeneelta kasvattajalta tain vaikkapa suosittelemastamme Facebook-keskusteluryhmästä.

Ensimmäisenä vuonna ja pienellä aloitusmäärällä pääsee helpolla. Pitää muistaa, että parasta lannoitusta on aina se että juurien kasvulle turvataan hyvät olosuhteet. Maan tulee olla vettä läpäisevää ja kuohkeaa pinnaltaan. Hyvä kasvattaja ei saa unohtaa tärkeimpiä työtovereitaan eli maan ahkeria matosia. Lierot eivät juuri vapaahetkiä vietä. Heidän sisuksiensa läpi kulkee vuorokaudessa kahdeksankertainen massa heidän omaan tilavuuteensa nähden. Lierojen suurinta herkkua on lehtikomposti.  Pakkosiirtolaisuus voi kalskahtaa kauhealta termiltä mutta kastematoja voi siirtää huoletta paikasta toiseen. Hyvin rakennettu kasvualusta lähtee jo syksyllä kehittymään kun sinne tuo uusia "vakituisia" asukkaita. Uuden kasvupaikan voi valmistaa huoleti jos näitä apulaisia vain on riittävästi.