Alexandra-kysymys (Klikkaa tästä.)
Suomessa ollaan tilanteessa jossa edelleen vallitsee suuri sekaannus mitä tulee kynsilaukka-lajikkeiden nimiin ja koko yläkäsitteeseen. Alexandra-kysymys on asian ytimessä. Melkein mitä tahansa lajiketta voidaan edelleenkin kutsua Alexandraksi. Matkan varrella kaikki on mennyt sekaisin ja asian selvittäminen on varsin mahdotonta.
Nimitys Alexandra on kynsilaukkaa viljelleen pappismiehen Pekka Valkeapään, sittemmin Vihdin kirkkoherran, sille antama kauppanimi. Em. henkilö toimitti sitä 1980-luvulla useille kasvattajille ja tuotetta oli myynnissä vähittäiskaupoissakin. Luonnollisestikaan Valkeapään aikoina Suomessa ei tunnettu nykyistä kasvuryhmää/lajikekirjoa ja myöhemmin vakiintuvia nimityksiä. Alexandra oli tuottajalleen menestystarina ja sitä kasvattaneille se on ollut luotettava ja satoisa lajike.
30 vuotta Valkeapään toiminnan jälkeen vallitsi Suomessa kuitenkin tilanne jossa nimikkeen alla saatettiin myydä mitä tahansa kovavartista kynsilaukkaa. Eikä siinä kaikki; yhden ns. kannan joukossa saattoi olla useita eri lajikkeita. De Re Allii Sativin oikeaan osunut arvaus/ennustus/päätelmä oli seuraava:
"Alexandra-nimikkeen alla myydään useiden eri kasvuryhmien edustajia. Joukossa on rokaleita, marmoriineja ja lasikkaita." Sittemmin em. Väite on voitu osoittaa todeksi pelkästään morfologisen näytön perusteella. Kahdenkymmenenkuuden näytteen joukossa edustettuina olivat seuraavat kasvuryhmät ja lajikkeet:
Rokaleet: Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Saksan punainen.
Marmoriinit: Ainakin kaksi eri ns. siperialaista lajiketta.
Lasikkaat: Yksi lajike. Todennäköisin syin venäläinen Red Rezan.
Eikä tässä kaikki! Turuilla ja toreilla on jopa nähty jopa sellaista että ilmiselvää artisten edustajaa, ranskalaista Messidoria, on kaupiteltu Alexandrana.
Alkuperäinen Alexandra
Kysymys alkuperäisestä Alexandrasta on olennainen. Sellainen on joskus ollut olemassa ja tämä uoma on varmasti olemassa tänäkin päivänä. Todennäköisin syin voi epäillä että kyseessä on joko Iso venäläinen tai Punainen venäläinen. Suomessa on, kiitos Venäjän läheisyyden, viljelty venäläisperäisiä kantoja jo varmaan satojen vuosien ajan. Meillä on siis kasvanut puutarhojen perillä rokaleita, marmoriineja, lasikkaita, posliineja ja varmaan raitisiakin satojen vuosien ajan. Yhden puutarhan yhdestä lajikkeesta tuli sitten sattuman kautta valtalaji ja suuren hämmennyksen syy.
Alkuperäisen Alexandran löytäminen lienee mahdotonta. Jos jollakin oli varma tieto siitä että hän olisi jo varsin kaukaisessa menneisyydessä, mikä tarkoitaa kolmeakymmentä vuotta, hankkinut lisäysmateriaalia em. Valkeapäältä ei olisi mitenkään varmaa että lajike olisi säilynyt puhtaana. Vaatisi pitkällisen salapoliisityön jotta asiaan saataisiin jonkinlainen selvyys.
Koe
Koe jossa on kasvatettu kahdessa paikassa varsin mittava valikoima Alexandra-nimikkeen alla kasvatettuja kynsilaukkoja on siis osoittanut pelkästään selvien morfologisten kriteerien avulla sekaannusväitteen olevan totta. Kokeen perusteella kenenkään ei kuitenkaan pitäisi lähteä nimeämään omaa kantaansa yhden raapin perusteella vaikkapa "Isoksi venäläiseksi." On peräti mahdollista että kannan joukossa voi olla jopa neljää eri lajiketta. Kun joku harrastusta ja pienimuotoista kasvatusta aloitteleva henkilö ostaa kilon raapeja isomman mittaluokan kasvattajalta hän voi ihan noin "vahingossa" saada kolmen kasvuryhmän edustajia ja teoriassa jopa viittä eri lajiketta.
Syyt sekaannukseen
Syitä sekaannuksen on varmaankin monia. Mutta otetaanpa tähän nyt lainaus, joka edelleenkjinon Hyötykasvi-yhdistyksen kotosivuilla.
"Valkosipulikantojen ja lajikkeiden erot ilmenevät lähinnä kynsien koon, määrän ja kuoren värin perusteella."
Suosittu lajike on 'Aleksandra', joka tuotiin Pietarista Suomeen noin sata vuotta sitten. Myös liettualaisen Ziemiai-lajiketta on kasvatettu pitkään Virossa. Niin sanottu virolainen kanta on kolmen venäläisen lajikkeen sekoitus. Näiden kolmen lajikkeen ja kannan viljelystä on saatu hyviä kokemuksia."
Kynsien koko ja määrä eivät ole suoranaisia morfeemeja joiden perusteella lajikkeita voidaan määritellä ja värityksin vaihtelee kasvupaikan, geneettisen ja olosuhteiden vuoksi paljonkin.
Hyvää on periaatteessa tarkoitettu mutta kun tietämys on ollut mitä se on ollut niin sattuuhan sitä. Virheitä on mahdotonta enää korjata mutta väärän tiedon levittäminen ja epämääräisen kynsilaukka-kirjallisuuden suosiminen ja levittäminen pitäisi välittömästi lopettaa.
Ja minkäs teet; yksittäinen kasvattaja ja harrastaja voi jos joku suurellakin auktoriteetilla esittää asioita varmana. Välinpitämättömyys jos sitä tukee tietämättömyys johtaa aina suuren luokan ryssintään.
—————
Ekskurssi "ryssintä" ja "ryssiminen."
Suomessa tunnetaan termi ryssiä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti asioiden tyrimistä ja sotkemista joka johtaa lopulta taloudellisiinkin menetyksiin. Suomessa on ryssimisen seurauksena menetetty kansallinen lannoitetuotanto. NOKIAn puhelin-imperiumi ryssittiin huonon johtamisen, ylimielisyyden ja visiottomuuden vuoksi. Karmein tapaus on nälänhätä 1860-luvun lopussa. Ryssiminen viittaa luonnollisesti venäläisestä mentaliteetista juontuvaan tapaan nähdä todellisuus ja hoitaa sitä usein tunnetuin seurauksin. Kyse on tietenkin suomalaisesta tulkinnasta ja venäläiset ovat asiasta varmasti eri mieltä noin yleisesti ottaen. Voidaan tietysti sanoa että kiitos Suomen autonomian ajan kannamme tiettyä stigmaa ja rasitetta. Joku on sanonut että Suomi ja Venäjä ovat periaatteessa sama asia, mutta Suomessa kaikki toimii ja Venäjällä mikään ei toimi. Suomalaisten ryssimisen historia on pitkä ja masentava mutta meillä on ollut kuitenkin kykyä korjata vahingot ja uudistua ainakin pääsääntöisesti.
—————-
Yksinkertaisesti vallitsevaan Alexandra-hämmenyksen on aiheuttanut tietämättömyys asioista mutta varmasti myös syynä on yleinen välinpitämättömyys ja ahneus.
Miksi ongelma on ratkaistava?
Mutta miksi pitää nostattaa asia jatkuvasti esille?
I Kyse on siitä että totuuden pitää aina voittaa. Jos tästä periaatteesta luovutaan niin silloin annetaan periksi jostain todella merkittävästä. Silloin ei käytännössä ole millään mitään merkitystä. Joka ei ole uskollinen yhdessä pienessä asiassa niin miten voi olla uskollinen missään asiassa.
II Puhe Alexandrasta ei ole käytännössä sama jos väittäisi maitoa piimäksi mutta periaatteessa näin on.
III Kynsilaukka on erityislahja ihmiskunnalle oli kyse sitten itseohjautuvasta evoluutiosta tai jostain muusta. Viljellyn kynsilaukan olemukseen kuuluu niin monta asiaa että sitä ei saa latistaa.
IV Puhe Alexandrasta on suuri este kaikenlaiselle kehitykselle. Lajiketuntemus ei voi kasvaa jos Alexandra-kysymystä ei ratkaista.
V Itseään kunnioittavan kasvattajan pitää tietää mitä pellossa on. Toisaalta eipä taida esimerkiksi moni suomalainen sikafarmarikaan tietää mikä on sian tieteellinen nimi.
VI Kyse on loppujen lopuksi myös säännöistä ja pelikirjasta jos sanotaan asia jääkiekkotermein.
VII Suomi voi olla kynsilaukan kasvatuksen suurvalta mutta sellaiseksi se ei tule ellei Alexandra-kysymystä ratkaista.
Ulospääsy ongelmasta
Tilanteessa voisi päätyä ratkaisuun joka nähtiin Tsekinmaalla takavuosikymmeninä. Yksi perinteiseen lajikkeen, Benatcanin nimestä tuli käytännössä synonyymi valkosipulille ja liikkellä oli tuhat ja yksi erilaisista Benatcania. Tsekinmaalla saatiin asiaa tolkku Jan Kozakin määrätietoisen työn tuloksena. Kozak jalosti yli 20 lajiketta ja nimesi niistä osan uudelleen. Pitkässsä juoksussa Kozakin lajikkeet ja häneltä hankitut kannat ovat tulleet monen viljelijän käytttöön.
Lajikkeet olivat myös muuttenkin sekaisin ja sen vuoksi tehtiin varsin kattava DNA-tutkimus jossa verrattiin eri kasvattajien tuotteita. Tästä huolimatta sekaannuksia on ilmennyt uudelleen.
Kynsilaukan eri kasvuryhmät voi tunnistaa varsin helposti ja edistystä olisi jo se jos kynsilaukka tunnettaisiin kasvuryhmien mukaan vaikkapa näin; rokaleet, marmoriinit, lasikkaat, raitiset, posliinit, turbaanit, silveriinit ja kreolit ja UQ-ryhmä (Määrittelemättömät eli oortit.).
Viimeisten vuosien aikana kynsilaukan lajiketuntemus on kasvanut Suomessa mutta esimerkiksi lähtökohtaista Engelandin järjestelmää tuskin tuntee kovinkaan moni. Liikutaan ehkä muutamassa kymmenessä asian sisäistäneessä harrastajassa. Jos menet kysymään asiasta joltain yliopisto-maailmaan kasvitieteilijältä niin et taatusti löydä henkilöä joka asian tuntisi. Meillä kyse on ollut lähinnä itsenäisistä kasvattajista ja toimijoista.
Jokainen joka kasvattaa ja välittää kynsilaukkaa itsenäisesti vastaa tuotteista ja lajikemäärittelyistä itse. Hän on periaatteessa oikeassa niin kauan kuin joku asian muuksi todistaa. Kyse on siis omasta maineesta ja sitä ei missään tapauksessa vahingoita erehdys jos sen korjaa. Välinpitämättömyys kyseisessä tilanteessa on sitten ryssimistä.
Uusien harrastajien pitäisi osoittaa laatutietoisuutta ja vaatia toimittajalta tietoa lajikkeesta ja sen alkuperästä. Lajikkeiden tunnistaminen on myös mielenkiintoinen löytöretki kasvikunnan ihmeiden äärellä ja se kannattaa tehdä.
Toisen, laajan, Alexandra-kysymystä käsittelevän kirjoituksen löydät tästä linkistä.